Mielenkiinnonsäilyminen on avain sana narsistin kiinnostuksen säilymiseen toiseen ihmiseen. Samat asiat mitä narsistit hyödyntävät toisiin ihmisiin tehdessään heidät itsestään riippuvaisiksi toimivat myös meihin narsisteihin. Normaalit kiltit ihmiset ovat paantumattoman tylsiä. Kaipaamme jotain kaltaistamme, on ihanaa katsoa toista ja tuntea kuin katsoisi peiliin. Oma haastajapari, sielunkumppani, ehkä petturikin, mutta sitähän olen itsekin. Me narsistitkin käymme läpi elämässä vastoinkäymisiä, jolloin on tärkeää että on joku oma pieni pesä minne käpertyä parantelemaan haavojaan. En ikinä kaipaa sääliä, sääli on minulle sama kun minut asetettaisiin alemmaksi suhteessa muihin, mutta tarvitsen huomiota, itsetunnon pönkitystä, läheisyyttä, enimmäkseen seksiä, mutta myös huomiota, jota saan sopivina annoksina. Inhoan jos minuun kietoudutaan. Haluan suhteessa saada asioita ilmaiseksi. Otan oman käden oikeuden myös matkustaessani. Eilen vitutti kun aikataulut oli myöhässä, ei kiinnosta maksaa sellasesta ihmisten virheestä ja ottaen huomioon vielä matkustus olosuhteet. Ansaitsisin paljon parempaa, aion kouluttaa itseäni vielä lisää jotta saavutan 30-40 vuotiaana keskimääräistä ylellisemmän elintason.

Minulle on vaikeaa orientoitua hankkimaan omaisuutta, kuten omaa asuntoa ja autoa. Haluan muuttaa valmiiseen kotiin, hienoon sellaiseen. Minulle on ihan sama, vaikka mieheni ei rakastaisi minua, tärkeää on että pystyn tyydyttämään hänen tarpeensa ja olemaan paras siinä. Se on minulle kunnia asia, ei rakastetuksi tuleminen, Vasta palvelukseksi haluan hyvät puitteet, joissa voin edetä urallani, riittävän määrän rahaa ja aikaa huolehtia ulkonäöstäni. Ilmaiseksi saaminen on minulle pakkomielle, Esimerkiksi kaikki varastettu tai salaaotettu ruoka maistuu monta kertaa paremmalle kuin omin rahoin ostettu. Vaikka minulla on keskiverto peruspalkka, haluan välissä viedä jotain, koska on siistiä kun se on saavutettu ilmaiseksi ja toisaalta olen omasta mielestäni usein ansainnut sen. Otan niiltä kusipäiltä jotka eivät tajua arvoani, tai jos koen maksavani jostain liikaa jätän maksamatta.

Ammattipätevyys on saavutettava, jotta voin nauttia työstäni ja päästä asemaan jonka ansaitsen. Kritiikin kestokykyni on 0, on raskasta feikata pomolle että olen oikeasti pahoillani vaikka oikeasti olen hänelle vihainen. Haluan oman työni johtajaksi ja saavuttaa mainetta ja kunniaa. 

Ja näinhän se menee meillä narsisteilla, piti kertoa siitä toisestakin narsistisesta osapuolesta, mutta halusin puhua enemmänkin itsestäni. Ehkä laitamme tämän sen piikkiin, että tämä on ensimmäinen kirjoitukseni. Esittelin vähän itseäni ja häilyvyyttäni. Kohta huoltamaan kehoa, rakastan treenaamista, koen itseni seksikkääksi ja näytän paremmalta kerta kerran jälkeen. Sillä myös varmistan yhden  mielihyvän lähteeni toteutuksen, herkuttelun ilman että tulen rumaksi lössykäksi. Kiitos ja hyvät viikonloput muruseni! <3